![]() |
||
Luonnonläheinen Kiviniemi kehittää palvelujaanKiviniemen kylä sijaitsee Perämeren rannalla noin 20 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Luonnonläheinen Kiviniemi on suosittu asuinalue, joka on kasvanut parin viime vuosikymmenen aikana muutaman sadan asukkaan kalastajakylästä liki 2 700 asukkaan taajamaksi - kirkonkylän jälkeen Haukiputaan kunnan toiseksi suurimmaksi kyläksi. Kiviniemen koulussa on lukuvuonna 2003-2004 liki 160 oppilasta. Asukasluvultaan kaiken aikaa kasvavassa kylässä ala-asteen opetustilat riittävät tällä hetkellä ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan oppilaille. Neljännen-kuudennen luokan oppilaat käyvät koulua Kellossa. Kiviniemen ala-asteen laajennushanke on ajoitettu alkamaan vuonna 2007. Kiviniemen koulun naapurina toimii vuonna 2000 avattu Kiviniemen päiväkoti. Talossa toimii neljä päiväkotiosastoa ja ryhmäperhepäiväkoti. Kiviniemen kylä menetti oman kyläkaupan ja postin 1980-luvulla. Kesällä 2003 kauppa palasi kylään, kun Siwa-ketju avasi uuden myymälän samoissa tiloissa kuin edellinen kauppa oli toiminut. Kaupan tuntumassa sijaitsevat Camillon pitseria-ravintola ja pub sekä elintarvikekioski. Kiviniemen uudessa veneilysatamassa sijaitsevan Botnia Marinan suojissa ovat tilat veneiden säilytykseen ja kunnostukseen sekä sauna ja kokoustilat. Satamassa pitävät majaansa myös paikallisista yhdistyksistä Kellon Vene, partiolippukunta Putaan Vilkkaat, Kiviniemen Meripelastusyhdistys, Haukiputaan veneilijät ja Kiviniemen asukasyhdistys. Talvisin satamassa on myös avantouintipaikka. Kalasataman puolella sijaitsevassa Kalapuohissa voi käydä kalaostoksilla ympäri vuoden. |
Copyright 2003 Kiviniemen asukasyhdistys / www.kellonkiviniemi.com |