Kiviniemen kyläEtusivulle
Satama
Kiviniemen satama

Kiviniemen satama
on koko kylän olohuone

Kiviniemen satamassa lyövät kättä toisilleen vanha ja uusi aika. Kylän perinteikäs kalastuselinkeino elää yhä kalasatamassa, joka tarjoaa tuoretta ja jalostettua kalaa ympäri vuoden. Vuonna 2002 käyttöön otettu 150-paikkainen veneilysatama kehittää palvelujaan ja tähtää Perämeren ykkössatamaksi.

Kalaa ympäri vuoden

Kiviniemen kalasatama on oman kylän ja lähiseudun asukkaiden taattu kala-aitta, jonne tuntee reitin myös yhä useampi matkailija ja ohikulkija. Sulan veden aikana kalastajia saapuu mereltä heti aamusta alkaen, jolloin tuoretta kalaa voi ostaa suoraan veneestä.
Kalasatamassa sijaitseva Kalapuohi myy ympäri vuoden sekä tuoretta että jalostettua kalaa. Syksystä kevääseen Kalapuohi on avoinna viikonloppuisin.
Kalasatamassa sijaitsee myös Kellon nuorisoseuran ylläpitämä pieni museo, vanha kala-aitta esineineen, joka kertoo mielenkiintoisia tarinoilta menneiltä vuosilta, jolloin kalastus oli kylän pääelinkeino.

Palveluja veneilijöille

Veneilysataman palveluja ovat tällä hetkellä muun muassa septitankin tyhjennyspiste ja polttoaineen jakeluasema laitureineen sekä Botnia Marinan veneilypalveluhallin suihkut ja wc:t, tee itse -tila, veneiden säilytyshalli ja vuokrattavat neuvottelu- ja saunatilat.
Sataman viihtyisyyden lisäämiseksi on suunnitteilla päällystystöitä, kaiteita ja istuinpaikkoja sekä nuotio- ja grillikatoksia, leikkipaikkoja, uimarannoille pukukoppeja ja ponttoni uimahypyistä kiinnostuneille.
Veneilysataman suunnittelun ja rakentamisen eri vaiheissa on kylän yhdistyksillä ollut keskeinen rooli. Kiviniemen asukasyhdistys oli moottorina hankkeen alussa ja muun muassa rakennushankkeen rahoituksen hankinnassa. Uuden veneilysataman laituripaikkoja, rakentamista ja muita käytännön tehtäviä varten perustettu Kiviniemen Laituriyhdistys on vastannut sataman mittavan talkoourakan organisoimisesta.
Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus on myöntänyt Kiviniemen satamahankkeeseen noin 286 000 euroa ja Haukiputaan kunta runsaat 235 000 euroa. Suuri merkitys on ollut myös veneilijöiden rahoittamilla venepaikoilla, joiden arvo on runsaat 109 000 euroa.




Copyright 2003 Kiviniemen asukasyhdistys / www.kellonkiviniemi.com